Mie teen valmennustyötä fysioterapeutin tarkalla silmällä ja positiivisella otteella! Minulla on
vuosien kokemus valmentamisesta ja laaja koulutukseni takaa kattavan tiedon ihmiskehon
toiminnasta.
Valmentajana minulle on tärkeää auttaa sinua kehittymään vahvemmaksi ja kova kuntoisemmaksi, mitä olit ensimmäisen kerran Rosterin ovesta sisään astuessa. Tekemällä
asioita himpun verran paremmin joka päivä tapahtuu jo isoja muutoksia!
Fysioterapeuttina osaan ottaa valmennuksessa huomioon erilaiset liikerajoitteet, sairaudet ja
kiputilat. Ei siis haittaa vaikka sinulla on jotain kremppaa. Autan sinua silti kohti kuntoa, josta
et olisi osannut edes haaveilla!
Fyysisen hyvinvoinnin lisäksi olen erityisen kiinnostunut henkisestä hyvinvoinnista ja ihmisen käyttäytymisestä. Intohimonani on lukea ja opiskella psykologiaan, aivojen toimintaan ja ihmismieleen liittyviä asioita. Minua kiehtoo erityisesti se, miten mieli ja keho vaikuttavat toisiinsa.
Minulle on tärkeää, että kasvatat fyysisen kunnon lisäksi itseluottamusta treenien myötä. Tämä tulee vaikuttamaan koko arkeesi.
Olen aloittanut lajin Etelä-Suomessa sijaitsevalla CrossFit-salilla jo vuonna 2014. Tätä ennen olen harrastanut peruskuntoilupohjalta eri joukkuelajeja, kuntosalia, ryhmäliikuntaa ja juossut useamman kokonaisen ja puolikkaan maratonin.
CrossFit hämmästytti minut nopealla kehittymisellä ja olen lajin avulla kehittänyt itsestäni melkoisen vahvan ja kovakuntoisen.Tällä hetkellä kisaan masters 35-39v. sarjassa.
Olen myös 7-vuotiaan pojan äiti, joten minulta löytyy ymmärrystä perhe-elämän ja liikuntaharrastuksen yhdistämisen haasteista.
Vapaa-ajallani minut löytää joko puuhastelemassa meidän vanhan talon pihapiirissä tai sohvan nurkasta lukutoukkana.
Fysioterapeutti (Laurea amk)
Tuki- ja liikuntaelimistön fysioterapian erikoistumisopinnot (Lapin amk)
Personal Trainer (Suomen terveysliikuntainstituutti)
CrossFit Level 2 Trainer
Painonnoston ohjaajakoulutus
Ravitsemuksen opintoja
Teen myös yksilöllisiä ruokavalio-ohjelmia tukemaan suorituskykyä treeneissä ja arjessa
Olen valmentajana erityisen tarkka tekniikoista, ja tuon tunneilla esille syitä miksi treenataan
mitäkin juttua juuri niin. Tärkeää kuitenkin on, että kaikki treenaavat oman tason mukaan itseä varten. Oli taso ja skaalaus mikä tahansa, vie jokainen toisto kohti vahvempaa ”minää”. Mutta kivaa pitää olla!
Olen pienestä asti liikkunut paljon ja kokeillut erilaisia lajeja baletista jalkapalloon. 13
vuotiaana löysin ryhmäliikuntatunnit, ja sieltä siirryin sitten kuntosalimaailmaan aika pian.
Alalla olen työskennellyt 18 vuotiaasta saakka, ja kerännyt kokemusta ja koulutuksia laajasti.
Koulussa erikoistuin lasten ja nuorten valmentamiseen, ja tein opinnäytetyön miesten fitness urheilusta.
Crossfitin löysin raskauden jälkeen, enkä enää voi kuvitella elämää ilman.
Hyvinvointivalmentaja (liikunnanohjauksen peruskurssi)
Liikuntaneuvoja (liikunnanohjauksen perustutkinto)
Kahvakuulaohjaaja
Mobility-ohjaaja
LesMills -ohjaaja
Painonnoston ohjaajakoulutus
Olen valmentajana vaativa mutta reilu. Pyrin saamaan jokaisesta paremmin liikkuvan, jotta
tekniikat painonnostossa ovat jopa täydellisiä, kunkin henkilön välityksiin sopivia. Noudatan
sääntöä: Ensiksi liikkuvuus, sitten tekniikka ja sen jälkeen voima, mutta koskaan ei ole liikaa
voimaa!
Minulla on yli 25 vuoden tausta voimaharjoittelusta. Nuorempana olen myös pelannut jääpalloa, pesäpalloa ja harrastanut judoa. Olenpa tutustunut myös paritanssin maailmaan!
CrossFit-harjoitteluun tutustuin vaimoni Anitan myötä. Olin useasti Etelä-Suomessa hänen
mukana CrossFit-salilla ja seurasin harjoittelua sivusta. Aloin hiljalleen kiinnostumaan lajista
ja erityisesti painonnostosta. Olen vuosien myötä opiskellut lisää painonnostosta ja
kehittänyt omaa tekniikkaa kiitettävästi, ja nyt haluan jakaa tätä oppia myös muille!
Painonnoston ohjaajakoulutus
Lasten ja nuorten valmentajana minulle on tärkeää tutustua ohjattaviin ja havaita yhdessä heidän kanssaan heidän omia vahvuuksiaan.
Toivon jokaisen löytävän ilon liikkua ja tunteen kuuluvansa osaksi tätä hienoa yhteisöä, jossa treenataan yhdessä uusia taitoja ja kannustetaan toisiamme.
CrossFitissä mielestäni hienoa on lajin monipuolisuus. Jokainen treeni on erilainen ja harjoiteltavia osa-alueita on runsaasti. Liikkeet ja harjoitukset ovat skaalattavissa jokaiselle sopivaksi. Liikkeiden lisäksi lajissa vahvistuu myös sosiaaliset taidot ja rohkeus kohdata uusia asioita.
Itse olen harrastanut CrossFitiä nyt useamman vuoden. Aiempi liikuntataustani on pääasiassa uinnin parissa. Lapsena harrastuksenani oli myös yleisurheilu. Ennen crossfitin löytämistä kokeilin lisäksi erilaisia ryhmäliikuntatunteja.
Uimaopettaja
Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja
Kasvatustieteiden maisteri/luokanopettaja/erityisopettaja/erityisluokanopettaja
Esittely
Olen Janne, tiimin painonnostovalmentaja. Minulle valmentamisessa tärkeintä on auttaa sinua löytämään vahva, turvallinen ja sujuva nostotekniikka. Haluan luoda treeneihin kannustavan ja rennon ilmapiirin, jossa jokainen uskaltaa haastaa itsensä. Tavoitteeni on, että treenin jälkeen lähdet kotiin sellaisella fiiliksellä, että tangon kanssa toimiminen tuntuu taas pykälän verran helpommalta ja hauskemmalta!
Vaikka oma matkani ei ole kulkenut perinteisen CrossFit-taustan kautta, koen, että painonnosto istuu tähän lajiin, saliin ja yhteisöön täydellisesti. Olen harrastanut painonnostoa itse noin 10 vuotta, ja lajin parasta antia on mielestäni se, miten hienosti se kehittää kehonhallintaa, voimaa ja sinnikkyyttä. Viimeiset 3–4 vuotta olen pääosin valmentanut lapsia, mikä on opettanut minulle valmentajana valtavasti kärsivällisyyttä, liikkeen pilkkomista pieniin osiin ja ennen kaikkea sen, miten tärkeää kehittymisen kannalta on toistot ja ilo.
Sytyn itse valmentamisessa ja treenaamisessa niistä hetkistä, kun pitkään hiottu tekniikka loksahtaa kohdalleen ja rauta alkaa liikkua silminnähden kevyemmin.
Kun en ole salilla, minut löytää todennäköisesti suunnittelemasta uusia seikkailuja. Matkustelu on nimittäin suuri intohimoni: olen vieraillut yli 30 eri maassa ja olemme muun muassa reissanneet perheenä maailman ympäri.
Nähdään salilla – tule rohkeasti moikkaamaan, juttelemaan reissuista ja hiomaan nostot kuntoon!
Esittely
Fysioterapeuttina kiinnitän huomiota liikkeen laatuun, ja pyrin etsimään haasteiden juurisyyn kokonaiskuormitusta unohtamatta. Koulutustaustastani vuoksi pidän teorian ja käytännön yhdistämisestä, esimerkiksi tuntien laadukkaalla suunnittelulla.
Crossfitissä minua koukuttaa monipuolisen harjoittelun lisäksi yhdessä tekeminen ja uusien taitojen harjoittelu, kuten voimisteluliikkeet. Rosterissa treenaavat ihmiset ovat luoneet yhteisön, jonne on aina kiva tulla.
Ohjaamani Stability-tunnit ovat suunniteltu erityisesti Crossfit harrastajille, ja heidän tyypillisille haasteilleen. Tarkoituksena on haastaa ja vahvistaa liikesuuntia ja lihaksia, joita ei edes monipuolisessa toiminnallisessa harjoittelussa esiinny tai harjoitella. Tunnilla on siis tarkoituksena ennaltaehkäistä tai/ja kuntouttaa vammoja ja tuki- ja liikuntaelinperäisiä kipuja.
Tunneille pyrin tuomaan rentoa fiilistä, ja ettei harjoittelun tarvitse olla vakavaa! Kannustan kuitenkin kaikkia haastamaan itseään omalla tasollaan, sekä kysymään rohkeasti ja haastamaan minua valmentajana 🙂
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.